torstai 17. kesäkuuta 2010

Caprice ´66 soodapuhallus


Caprice kori asiallisesti koripukissa


Pohjassa oli paksusti massaa ja alta paljastui uudenveroinen pelti,


Maalit ja pakelit saa kyytiä.


Katto puhallettiin kirkkaaksi molemmin puolin, ei pelkoa pellin venymisestä tms.


Pohja ja tulipelti puhtaana.

Pyöröhirsimökin soodapuhallus


Pyöröhirsimökki kaipasi uudet lahonsuoja-aineet ja uutta maalia


Homma vaiheessa


Ja valmiina.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Öljyläiskät pois betonipinnalta


Moottorin osia puhdistettaessa oli valunut hieman öljyä betonilaatan päälle.
Sitähän piti kokeilla poistaa.


Öljytahrat lähtee betonista ihan mukavasti.


Kokeilin myös punaiseen unikivi pihalaattaan jossa oli kuivunutta öljyä, hyvin lähti siitäkin.

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Palojälkien puhdistus soodapuhalluksella

Tällä kertaa työmaana on Rovaniemen Taiteiden talo Korundi joka kärsi tulipalon aiheuttamia vaurioita kesken rakennuksen saneerauksen.
Alakerrassa syttynyt palo aiheutti savu- ja nokivaurioita. Noki ja palanut maali poistetaan betonipinnoilta soodapuhalluksella. Kohteina mm. useita huoneita ja käytäviä kellarikerroksessa , lämmönjakohuone ja hissikuilu.


Noki ja maali lähtee hyvin betonipinnoista.


13 metriä korkea hissikuilu jonka seinät, lattia ja katto soodapuhallettiin puhtaaksi.


Synkän ja lohduttoman näköistä.


Edellisen kuvan seinä. Kyllä lähtee.


Puhdistettua tiiliseinää.


Tulipalo alkoi tästä huoneesta. Joka paikka lattiasta kattoon mustana.


Sama seinä osittain puhdistettuna.



Puhdistetun ja puhdistamattoman betoniseinän rajapintaa.



Noki ja maali pois gyprocin pinnassa pintaa rikkomatta.

Puupintojen soodapuhallus


Talon ulkoseinälaudasta maalin poistoa.
Tarvii vain uuden maalin päälle!


Vanhat terassinovet testipuhalluksessa.


Soodapuhallus tuo puun syyt esiin, vaneriosa kuluu hieman enemmän.


Lasipinnalta voi poistaa tarrat, liimat ym epäpuhtaudet lasia samentamatta.


40v vanha saunanovi josta poistettiin lakkapinta.


Puhallus karkeuttaa pintaa hieman mutta on uudelleen lakattavassa kunnossa.

Kierukan puhdistus soodapuhalluksella


Kierukka jonka putkimateriaali oli ilmeisesti titaania.
Pinnassa ruostetta ja pinttynyttä materiaalia.


Pinta lähtee puhtaaksi, ruoste ei ole syöpynyt putkeen.


Pöly nousee hallista...


Puhdistettu kierukka.